Tavaratila kyllä on mainio asia tällaisessa "pikkuautossa". Eli esimerkiksi kahdenistuttava nahkasohva mahtuu takalaatikkoon, takapenkkeineen.
Samoin sinne mahtuu 80x210 runkopatjat, etupenkki kaadettuna. Ja mitä sisälle ei pituudestaan mahdu, sen saa kattotelineelle...
Näitä Cruiserin hienouksia on turha luetella, koska uskoisin että eniten kiinnostusta (ja vahingoniloa)
herättää nämä tee-se-itse huollot, korjaukset ja parannukset. Siispä asiaan...
"Ominaisuuksia" eli
tyyppivikoja omassa autossani:
- Bensatankki aivan liian pieni kulutukseen nähden ja hankala täyttää, pistooli tökkii koko ajan.
Jos auto on vinossa, niin että bensatankin täyttöaukko on alempana, sujuu tankkaus hyvin.
- Valojen vilkkuminen ( n. 1Voltin väpätys) on toisaikaista,
jonka huomaa lähinnä sisävalosta ja radion
näytöstä.
Uusi akku ja/tai napojen puhdistaminen tuntuu välillä
auttavan.
- Ratti napsuu, yleensä vaan kesällä, kun sitä
kääntelee (parkkihalli)
- Staattisia tällejä tuli aina kun nousi autosta.
Asensin metalliliuskan kuskinpuolisen ovenkahvan sisäpuolelle,
joka on maadoitettu auton peltiin, jonka jälkeen tällejä
ei ole ollut, kunhan autosta noustessa on käsi kahvassa.
- Mouruava ääni käännettäessä rattia kun
painaa kaasua varsinkin kylmänä. öljysäiliön
sisällä oleva suodin mömmössä tai
öljyä alle maximin.
- alatukivarren takimmaiset kumipuslat olisi heti kannattanut vaihtaa
uretaani pusliin, eikä luottaa alkuperäisiin...
Cruiserissa saa vikakoodit trippimittariin kääntämällä
sytytysvirtaa 3-kertaa päälle 3-sekunnin aikana, eli näin: ON-OFF-ON-OFF-ON. Koodien selitykset ovat tässä
Muistinpanojani matkan
varrelta:
Huoltoväli on Cruiserilla 12,000km, jossa vaihdetaan moottoriöljyt,
suodatin, rasvataan lukot ja saranat. Tarkistetaan valot ja "akun
kiinnitys".
Akun kiinnityksen tarkistus onkin varmasti tärkeää, koska se pitää
vielä vuosittain katsastuksessakin aina tarkistaa. =)
Allaolevista tarinoista puuttuvat nämä normaalit huoltovälin
tarkistukset, vain ylimääräiset, omituiset ja merkittävät jutut ovat
tässä:
70000km
Taka-akselin keskeltä joku "rear Watts linkage central link"
härdellin pusla väljä
oli helppo vaihtaa itse, makso jotain 130Eur.
Animaatio Watts linkin toiminnasta
80000km
Sumuvalokytkin meni rikki. Sininen savu nousee ratin takaa
aamuauringon loisteessa. Suunnitteluvika kytkinpinnoissa, rele
olisi tässä paikallaan.
90000km
Vasen etu alatukivarren takakumipusla repeytynyt. Vaihdettu uusi
alkuperäinen....
Toinen avain putosi lumihankeen.
Uusi maksoi 90Eur + ohjelmointi 30Eur. Kaukosäädön
hintaa en uskaltanut kysyäkään.
(jos on kaksi alkuperäistä tallessa pystyy kolmannen
ohjelmoimaan itse)
141000km
Oikea alatukivarren takapusla vaihdettu, vähän vaikeampi,
kuin vasemmanpuolinen. Pitää irroittaa alamuovi ja pari
tukivartta.
142000 km
Vasen etupyöränlaakeri jurnuttaa kurveissa 80km/h oikealle...
144000km
Vaihdettu jurnuttava laakeri, normaali homma. Laakeri 170Eur.
Samalla vaihtui myös etujarrupalat. Vasen etu alatukivarren
takakumipusla, joka vaihdettu 90,000 alkaa repeämään
jälleen...
Akku hyytyi tunnin parkeilla olon jälkeen, alkuperäisakku
126Eur.
Tarvike liikkeessä tingittynä 90 Eur. Akun kiinnityspultti akun
takana. Siis ilmanputsari pois, niin näkyy kiinnityspultti ja
akkukin mahtuu nousemaan ylös.
160000km Jakohinha,
kiristimet, stefat, vesipumppu, nesteet ja remmit vaihdettu.
Osat 820 EUR. Rempassa pitää avata myös ilmastoinnin
putket, joten sammalla tulee myös vaihdettua kylmäaineet...
180000km
Kuopissa vasen etupyörä kolahtelee, Raidetangonpää
väljä.
Merkkiliikkeestä 27 EUR. Vaihtotyö onnistui pihamaalla
puolessa tunnissa aurauskulmansäädön kanssa.
Vaihtotyö liikkeessä olisi ollut 100 Euroa.
193000km
Tulpat vaihdettu nyt toisen kerran. Tulpanjohtoja en vaihtanut, koska
kaupasta oli
loppunut ja sitten ajattelin säästää 103 EUR.
Tulpat vaihtui 25 minuutissa käsien pesun kanssa...
200,000km
Ratti alko vemputtaa alle 40km/h:ssa. Olipa tullut eturenkaaseen patti.
Vanha kitkakumi vaan alle ja ajoa, matka jatkuu kohti kolmeasataatuhatta
Mittariston lamput
vaihdettu.
Lasin nostimien nappien lamput palaneet, laitettu tilalle kestävämmät
ledit.
212,000km
Oikea raidetangon pää vaihdettu.
230,000km
Oikea etupyöränlaakeri vaihdettu, jurnutti kun
käänsi vasemmalle, samalla myös kannatti uusia
vähän sökö alatukivarren takimmainen kumipusla,
joka vaihdettu 141-tuhannessa.
Vasen alatukivarren takimmainen kumipusla oli myös vaihtokunnossa,
edellinen vaihto 90-tuhannessa. Vähän näyttää
siltä että noilla tyyppiviallisilla kumipuslilla ajelee
tuurilla 100-tuhatta...
232,000km
Jarrupalat eteen vaihdettu, pala oli irronnut metallilevystä.
241,000km
Etulasit ei enää mene alas, Vika lasinnostimien kytkin
paketin elektroniikassa.
Siis viallinen elektroniikka ohitettu. Onko ihan joka paikkaan pakko
tunkea elektroniikkaa? Ihan tavallinen kytkin olisi mulle
riittävä, ilman AUTO toimintoa.. Kytkinpaketin hinta 236EUR!
-kontaktipintoja ei saa CRC:llä voidella, noki tollaantuu
vielä enemmän pintoihin, eikä yhdistä
senkäänvertaa. Viilaus auttaa.
Tuli idea, että kun takana kerran on takaikkunoiden
käyttökytkimet, saa ne toimia ainoina ja edessä olevat
takaikkunoiden käyttökytkimet saavat toimia etuikkunoiden
avaukseen. Näin ei enää elektroniikkaa tarvita
ja taas lasit toimii.
Edessä olevan kytkinpaketin takana on 14-napainen liitin.
Takaikkunoiden johdot 8(siva),9 (pumu),1(hamu),2(viva) maihin eli
kytkin ne 4 (musta).
Etuikkunoiden johdot seuraavasti:
14(si)->8
13(va)->9
3(vavio)->2
7(musi)->1
242,000km
Nyppii liikennevaloissa, sytytysjohdot ja tulpat kun vaihtoi
niin taas toimii. Uskallauduin Motonentin tulpanjohtoihin...
250,000km
Käsijarrukengistä tippuu palasia (A), Pitääpi ajossa
sellaisen äänen että luulee takapyörän olevan
irtoamassa. Vaihdoin kengät kesän mittaan. Myös
vipuhärdelli (B), joka tulee vaijerin päähän jumittelee
vanhemmiten, kun harvemmin automaatissa tulee käsijarrua
käyteltyä.
Kenkien kasaamisen sain tehtyä (ohjeiden vastaisesti
väärässä järjestyksessä ja
pyörännapaa irroittamatta) seuraavasti:
Ensin keltainen alajousi kenkiin ja sitten säätö ruuvi
paikoilleen, kengät nostetaan paikoilleen ja
kiinnitetään "huopanaulasysteemillä" siitä
kengästä joka tulee syvälle "vipuhärdeliin". Toinen
kenkä laitetaan vaan mahd. liki että saa punaisen
yläjousen paikoilleen. Sitten hirvee työntö, jolloin saa
toisen kengän venymään paikoilleen..
Tämä oli siis oma toimintaani, oikeissa ohjeissa varoitetaan
koskemasta vaarallisiin jousiin ja irroittamaan ensimmäiseksi
(-)akkukengän ja eristämään se.
260,000km Jäähdytin vaihdettu, vanha
vuoti viimeiset 140,000
kilometriä. Sen kanssa pärjäsin
lisäämällä nestettä pari litraa vuodessa.
Samalla vaihdoin myös termostaatin ja termostaatin kumitiivisten.
(termari kuuluu laittaa vanhan kanssa samaan asentoon,
kumitiivisteessä "nökö")
Myös syylärinkorkki vaihdettu, jolloin paineet tuli
syylärissä ennalleen.. no sitten vuotaa
lohkolämppärin laippa blokissa... tästäkö nyt
sitten alkaa se vanhan auton korjauskierre...?
261000km
Oikea alatukivarren pallonivel vaihdettu ja takimmainen kumipusla
"varmuuden vuoksi".
Paisuntasäiliö täyttyy 100 km ajon jälkeen, ja
syylärissä on saman verran ilmaa. Kansipahvia on veikattu.
Merkkiliikkeessä kustannusarvio kansipahvin vaihtoon on 850 EUR
(sis osat ja työn?).
-no niin, kannenpultit olivat kuulema löysässä. Purettu
ja koottu, uudet tiivisteet yläkertaan. Onneksi oli 850 Euron
kustannusarvio kokonaisuudessaan, joka piti =).Yli
2-päivää siinä auto hoidossa oli.
Myös lohkolämppärin vastus vuosi nestettä blokin
kyljestä, joka samalla korjattiin.
263,000km
Startatessa vaan naksui, eli akku jälleen (alle 3-vuotta)
uusittava.
-uusi akku olikin viallinen, piti palauttaa ja hakea Boschin akku S5 005
Motonetista, joka on isompi ja pysyykin paremmin paikoillaan.
273,000km
Tulpat vaihdettu hetki sitten, mutta alkoi nyppiä
tyhjänäkäynnillä liikennevaloissa. Mittailin
Motonetista ostetut 241 tuhannessa vaihdetut tulpanjohdot, kaikissa oli
resistanssi noin 3kOhmia, eli pitäisi olla ok.
Laitoin edelliset Moparin johdot tilalle (joilla ajettu 96-241 tuhatta)
ja nyppiminen loppui.
Ota näistä selvää...
Nyppiminen uusiutui aikaa myöten, siis ostin uudet
alkuperäiset Moparin johdot, jotka alkoi myöskin nyppiä
muutaman viikon päästä. Otin jälleen tulpat auki ja
nyt taisin vian löytää, yhdessä sytytystulpassa
onkin eristevikaa, eikä johdoissa. Laitoin vanhan tulpan ja nyt
pelaa...
290,000km
Vararenkaan aluvanne hapettunut ja vuotaa reunasta. Puhdistettu ja
lisätty jotain tököttiä rengasliikkeessä. Tämä korjaus ei kestänyt puolta vuottakaan. Asennettu seuraavaksi moottoripyörän sisäkumi.
299,500km jarrulevyt ja
jarrupalat vaihtettu: Koko kierros. Osat
US-Centeristä. Alatukivarsien takimmaiset kumipuslat vaihdettu uretaanipusliin.
Vähän turhan korkea paketti, oli pakko hieman "sorvailla"
305,000km
Oikea raidetangon pää vaihdettu jälleen, edellinen
vaihto 212t alkuperäisellä varaosalla. Nyt malli Motonet
22EUR.
Ja sitten loppui Nokian kitkarenkailla ajo, joilla on tähän
asti ajeltu kesät talvet. Viimeisin kierros kesti 75,000 km. Vaan
nyt uusin malli R, jossa on vannesuoja ei mene enää
näihin alkuperäisille vanteille. Rengasfirma laittoi kädet
pystyyn. Ongelmasta selvittiin laittamalla "ammattiautoilijan
suosittelemat" Kumhon kitkakumit... Vaan takakumeiksi ei Kumhot sovi:
-takapää luiraa aika vallattomasti, siispä Nokian "hiihtoliiton
suosittelemat" kumit taakse ja ajo rauhoittui. Etupäässä voi Kumhoja
pitää ja kun ne ovat hieman kuluneet voi niitä jo takanakin pitää...
310,000km
Laturin remmi vinkuu?
-vaan ei vinkuminen muutu vaikka valoja sammuttelee. Seuraava veikkaus
oli ilmastointi kompressori, Ostin valmiiksi lyhemmän hihnan,
jolla ilmastoinnin kompressori jää ilman pyöritystä, jolloin vain
ohjaustehostaja toimii. Sormilla pyöritellen huomasin,
että kitisevä vinkuminen tuleekin ohjaustehostaja/ilmastointi remmin
kiristimestä.
Pika-avuksi synteettistä öljyä
muovipurkin pohjalle ja purkki kiristimen ympärille tunniksi...
öljy tuntui menevän kiristimen laakeriin, koska
ääni hävisi. Uusi kiristin onkin melko kallis ja vaikea vaihtaa.
Seurataan miten kauan vanhalla toimii...
Ilmastoinnin hihnankiristysrulla on jousikuormitteinen. Kuvassa
lukkopihdit kiristimessä, joilla saa remmin helposti pois ja takaisin.
312,000km
Vasen etupyörän laakeri vaihdettu. Edellinen vaihto 144,000
km. Laakeri 80 EUR, US-Center Loimaa.
325,000km
Moottorin valo syttyi ja trippiin tuli
(sytystysvirta pääle-pois-päälle-pois-päälle)
koodi 0171. Irroitettu akkukaapeli hetkeksi, vika nollaantui.
PCV-venttiili vaihdettu huvin vuoksi, kun ei ole aikaisemmin tullut
vaihdetuksi...
333,000km
Ilmastointi ei pelaa parkissa, vain silloin kun ajelee reipasta
vauhtia. Jäähdyttimen flektin isompi nopeus rikki.
Merkkiliikkeessä flektin hinta 470 euroa =).
Ameriikan serkuilla tästä kaupasta:
DBElectrical
89.95$ + DHL-toimitus
79.00$.
Mikähän flektin nettohinta mahtaa olla? 40$ ??
Asennus oli suhteellisen helppo: Etumaski irti ja syylärin
yläkiinnityspalkki, ylävesiletku ja 6 ruuvia flektistä.
Ahtaasti mahtuu flekti välistä nousemaan ja uus takaisin.
328 Euroa tuli halvemmaksi tilata jenkeistä, jotain säästöä myös itse
asennuksesta...
Aika jälleen pestä alusta talven suoloista, ajella helteellä pari
päivää ja ruiskuttaa öljyt pohjaan. Koteloissa olen käyttänyt vaan
ketjuspraytä. Omatekoinen "hyrdaulitunkki" on aina kätevä näissä
hommissa. Toiset autot sidotaan pyöristä kiinni ja
kallistetaan kunnolla
kyljelleen tasapainokohtaan, Cruiseria en ole vielä raskinut...
340,000km
Radio alkaa hävittelemään asemia, pelkkää suhinaa ja poksahtelee ja
katkoo ääntä.
353,000km
Takaiskari öljyinen, vaihdettu molemmat. Osat löytyi Loimaan US-Centteristä. 15- ja 18-millin hylsyt tarvitaan. Yläpäästä kannattaa kiertää 15 millisellä, isompi vastamutteri kun on hitsattuna turhan piukka =).
Samalla tuli vaihdettua omaksi iloksi myös raidetangon päät, jarrunesteet ja jarrupalat eteen. 212-tuhannessa vaihdettu raidetangon pää, malli Motonet oli vielä kunnossa.
Radiossa edelleen ajottaista vikaa... Ajatus kypsyy kurkata sisälle, mitä sille vois tehdä. AUX liitantäkin voisi olla mukava feature, vaikka kasettimankan äänipään johtoihin ? Saisi kännykästä mp3:set ilmoille...
-kuuma pitää näin kesällä. Huh! Ilmastointilitkut tietysti oli hukassa. Kompuran kylkeen tuleva imupuolen (kumiletkun) päässä oleva stefa falskasi. Merkkiliikkeessä mokoma punainen kumilenkki 28Eur ja risat! Laitettu tavallinen musta stefa ja litkut sisään... -taas on viileetä ajella =)
355,000km
Oikea takavilkku ei aina toimi. Lampunkannan jousi murtunut. Selvä materiaalivika, joka pitäisi kuulua takuun piiriin?? =).
Hyppylangalla korjattu toistaiseksi...
363,000km
Loiraavilla Kumhon kitkakumeilla ajettu nyt 58,000 km, pintaa jäljellä 2-3mm.
Tilalle haluan taas Nokian R kitkakumit.
Cruiserin alkuperäiset vanteet sorviin ja "negatiivinen" käsittämätön pykälä pois, jolloin Nokialaiset jälleen sai nousemaan paikoilleen.
367,000km
"Rear Watts linkage central link" lotkaa. Tilasin uuden osan iloisena edullisuudesta Saksasta 65 eurolla. uusi osa olikin vanhaa lotkompi, tilalle tuli uusi mutta sekin samanlainen.
TäSSä Video vanhasta ja uudesta joka ei ole kelvollinen
Palautin tämänkin ja rahat tuli takasin postikuluineen. Luotettava kauppias.
Seuraavaksi tilaisn US Centeristä takatuennan keskinivelen 175 eurolla Moparin leimoilla, joka on sitten hyvä.
380,000km
Sorruin sitten viemään [jo kolmas kerta tällä vehkeellä] Cruiserin merkkihuoltoon pitkän empimisen jälkeen.
Vikakoodin mukaan happitunnistin vaihdettiin. 165 Euroa + työt, yht 360:-
Laitoin kokeeksi 95 bensaa tankkiin.
Viikon päästä taas moottorin vikavalo syttyi jälleen. Vein uudelleen korjaamolle.
Pitäisi jättää päiväksi uudelleen perusteellisiin tutkimuksiin. 700 maksaisi tutkimus, jonka jälkeen sittten kokeiltaisiin jotain muuta korjausta...
-No, onhan sitä jo yli 50,000 km ajettu vilkkuvalla vikavalolla, saa vilkkua jatkossakin..tai sitten suosin jatkossakin 98 bensaa, jolloin vikavalo ei ole juurikaan syttynyt.
383,000km
Pitää varmistaa sähkön saanti, kun en saa joka paikassa lohkolämppäriä aina seinään.
Samalla myös aurinkopaneelikokeilu kaipasi akkua, joten Cruiseriin uusi akku varmuuden vuoksi ja vanha akku aurinkopaneelikokeiluun.
Sopivaksi ja hyväksi todettu Motonetin myymä Bosch Akku asennettu jälleen.
-ja matka jatkuu tai jatkunee kohti 400,000 km...
Yhteenveto vuoden 2001 Cruiserin suunnitteluvioista:
Pitkällisen pohdiskelun jälkeen päätin kurkata Cruiserin soittimen sisälle,
miten siihen saisi liitännän MP3 soittimelle, tai mille tahansa 3.5mm plugi vehkeelle. Siispä radio pöydälle.
Tässä omat muistiinpanoni:
-nupit irti, ja etulevy neljällä ruuvilla ja napsuilla. Kansi pois kahdella ruuvilla.
-sitten CD-soitin vedetään ylöspäin irti liittimestään, kunhan ensiksi on avattu 4-ruuvia. Kolme on helposti näkyvillä (1,2,3)
vaan 4. onkin tietysti poikittain nappulamaskin takana...
-maskin taakse pääsee etulevyn irroituksen jälkeen, juottamalla tinaimusukalla kaksi kiinnitystä, ja kääntämällä peltiklipsi suoraan.
-maski lähtee myös liittimestään vetämällä, ja siellähän se 4. ruuvi olikin.
-tässä näkymä CD-soittimen alta. Oikeassa alakulmassa on liitin radiomodulille, jossa merkintöjä mm. FM-R ja FM-L. Tähän saisi vaihtokykimellä stereo sisäänmenon, mutta itse tyydin mono sisäänmenoon AM-O linjaan.
AM-0 linja katkaistu, sillä en tarvitse MW tai LW bandia, AM-0 lijnaan kytketty kaapeli ja 3.5mm plugi.
Tämän jälkeen kasaus ja kaikki pelaa toivottavasti niin kuin ennenkin.
Nyt kun painaa AM nappia kytkeytyy 3.5mm blugi vahvistimen sisään menoon.